kotiliesi

torstai 19. helmikuuta 2015

Vauva ruusuvuoteella sekä muutamia kukkia





Nuku, nuku töyhtöhyyppä,
pitkä matka odottaa,
elämä on tuntematon,
kauas täytyy vaeltaa.
Nuku, nuku viirusilmä,
unen lunta lapioi,
äidin sydän lakkaamatta
uniasi vartioi.
Nuku, nuku törmäpääsky,
sulle pesän rakennan
omenista, orvokeista,
hiirenvirnan paloista.
Nuku, nuku nukkaposki
huomispäivä odottaa,
unessasi ihmislapset
rauhan teitä taivaltaa.
– Aulikki Oksanen -











Pehmoisessa ruusuvuoteessa uinuva vauva, sekä ruusut ja pikkukukat lähetin Oulusta Espooseen asti pienokaisen ristiäiskakkua koristamaan.
Melkoisten pakkausoperaarioiden jälkeen jännitin, että säilyvätkö herkät koristeet.
Onneksi suurin osa kesti rankan kuljetuksen. Vain pienimmät valkoiset kukat olivat turhan ohuita moiseen matkustamiseen.

Koristeesta toivottiin samanlaista, kuin jo kaksi vuotta sitten olin tehnyt.
Edellinen luomus löytyy täältä.
Lisäilin vain kimmalletta ja väripatruunaa hiukan tähän uudempaan koristeeseen. :)

Ruusujen tekoa olen yrittänyt harjoitella aina tilaisuuden tullen. Se on niin kaunis kukka, mutta minusta vaikea saada luonnollisen näköiseksi.
Nyt huomasin kehittyneeni alkuajoista ja koin onnistumisen iloa :D

Iloa ja valoa myös sinun päivään!
Terkuin
Emilia





6 kommenttia:

  1. Voi ei!! Niin ihania koristeita oot tehny:) oot kyllä todella taitava! :)

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis, täydellinen!
    -tuulia

    VastaaPoista
  3. Aivan ihmeellisen kauniita, olet taitava :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustavista ja ilahduttavista sanoista! :)

      Poista

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.